tiistai 22. joulukuuta 2015

22.12.

22. luukku

Jouluun rahoittuminen

Koulupäivät ovat olleen täynnä hulinaa, melskettä ja meininkiä näin ennen lomaa. Nyt on aika rauhoittua hetkeksi ja miettiä toiveita jouluksi. Tämä toive ei kuitenkaan ole joululahjatoive.

Piirissä:
Opettaja laittaa matkaan pulssin kädenpuristuksella. Kun tunnet puristuksen kädessäsi, toivo jotakin täksi jouluksi. Toive ei ole joululahjatoive, ei mikään tavara, vaan jotakin mikä liittyy joulun tunnelmaan ja yhdessäoloon. Älä sano toivettasi ääneen. Kun olet toivonut, laita pulssi eteenpäin kädenpuristuksella!

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

maanantai 21. joulukuuta 2015

21.12.

21. luukku

Tonttujen aivojumppaa!

- Laske ensin parin kanssa kolmeen vuorotellen siten, että toinen sanoo yksi, toinen kaksi ja toinen taas kolme.

- Sovitaan esim. ykkösen paikalle taputus, eli lukua ei saa sanoa, vaan sen paikalle taputetaan. Muut luvut sanotaan edelleen samalla tavalla vuorotellen parin kanssa.

- Myös kolmosen paikalle sovitaan esim. jalan tömistys, eli lukua kolme ei saa sanoa.

-Kun myös kakkosen kohdalle sovitaan liike, esim. kyykky, laskeminen onkin pelkkää liikettä!

perjantai 18. joulukuuta 2015

18.12.

18. luukku

Tonttuileva peukkukisa

Piirissä: 
Oikea peukku kaverin eteen, vasen käsi vasemmalla puolella olevan kaverin peukun päälle. Luetelkaa vuorotellen (tai ope luettelee) jouluisia asioita, esim jouluruokia tai muita jouluun liittyviä asioita. Kun kuulet sanan "tonttu", yritä ottaa peukalosta kiinni. Samaan aikaan koeta ottaa oma peukalosi alta pois (liikuta vain peukkua, älä vedä koko kättä pois).

torstai 17. joulukuuta 2015

17.12.

17. luukku

Keksitään jouluisia sanoja ja kirjoitetaan kirjainten paikalle pelkät viivat taululle. Vuorotellen arvataan kirjaimia ja aina kun kirjain ei osu, piirretään lumiukolle pallo. Päätetään aluksi kuinka monta palloa lumiukkoon tulee kunnes peli on ohi. Toivottavasti selvitätte sanan ennen kuin lumiukko on valmiina!

16.12.

16. luukku

Mikäli ulkona ei ole kovin jäinen maa, tontut leikkivät usein pihalla polttopalloa. Koittakaa tekin!

tiistai 15. joulukuuta 2015

15.12.

15. luukku

Osaatko tanssia tämän laulun mukana?
https://www.youtube.com/watch?v=c95UOO4bIXc

maanantai 14. joulukuuta 2015

14.12.

14.luukku

Tuolileikki:
Tuoleja laitetaan piiriin selät kohti keskustaa, yksi vähemmän kuin on leikkijöitä. Ope laittaa joulumusiikkia soimaan. Kun musiikki taukoaa, jokainen yrittää löytää itselleen tuolin. Joka kerta yksi tuoli otetaan pois. Voittaja on se joka saa viimeisen tuolin.

perjantai 11. joulukuuta 2015

11.12.

11.luukku

Tarvitset tämän luukun tehtävään hulavanteen. 

Menkää piiriin ja ottakaa toisianne kädestä kiinni. Yksi hulavanne laitetaan roikkumaan käsien kohdalle. Laittakaa hulavanne kulkemaan piiriä ympäri eteenpäin niin että jokaisen tulee mennä hulavanteen läpi käsistä irti päästämättä.

torstai 10. joulukuuta 2015

10.12.

10. luukku

Talviurheilemaan! Vaikka lunta ei maassa olekaan, virittäydytään talvitunnelmaan matkimalla erilaisia talviurheilulajeja. Montako keksitte?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9.12.

9.luukku

Joulupukki hukassa -leikki

Pitäkää silmät suljettuina. Opettaja kiertää luokassa ja piirtää rastin yhden oppilaan selkään. Tämä henkilö on joulupukki.

Sitten kaikki lähtevät kiertämään luokassa. Kun tulet jonkun kaverin kohdalle, kättelet kaveria ja kysyt: oletko sinä joulupukki?

Joulupukiksi määrätyn henkilön täytyy kätellessä puristaa (huom, ei liian kovaa) käteltävän kättä. Tämän jälkeen kätelty laskee hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen kaatuu ja tippuu pois pelistä.

Jos hoksaat kuka on joulupukki, nosta kätesi ylös ja saat puheenvuoron. Sen jälkeen saat esittää epäilyksesi. Onnea joulupukin metsästykseen!

tiistai 8. joulukuuta 2015

8.12.

8. luukku

Yleensä ainakin kuuseen ripustetaan jouluna joulupalloja. Nyt laitetaan iso joulupallo kiertämään myös luokassa! 

Käytetään tähän jumppapalloa. Jos luokassasi ei ole, voit tulla lainaamaan vaikka Johannan luokasta.

Asettukaa piiriin istumaan, kylki kylkeen, jalat kohti keskustaa hieman koukussa. Tarkoituksena on saada pallo kiertämään sylistä syliin ilman käsiä! Pidä siis itsesi ylhäällä käsien varassa kun siirrät keholla pallon seuraavan syliin. Montako kierrosta pallo kiertää karkaamatta? :)


maanantai 7. joulukuuta 2015

7.12.

7. luukku

Tontut ovat parhaillaan liimaamassa lasten lahjoja kokoon. Nyt käy kuitenkin niin, että yksi tonttu pudottaa valtavan sangon täynnä liimaa kahden tontun selkään ja he liimautuvat kiinni toisiinsa!

Mene siis parin kanssa istumaan lattialle selät vastakkain ja laittakaa polvet koukkuun, jalkapohjat lattiaa vasten. Tästä asennosta yritätte päästä seisaalleen pitäen koko ajan selät kiinni toisissaan.


perjantai 4. joulukuuta 2015

4.12.

4. Luukku

Äänettömät tontut!

Keksi joku jouluinen asia ja esitä se muille pantomiimina eli äänettömästi. Arvaavatko muut mistä on kysymys? ;)


torstai 3. joulukuuta 2015

3.12.

3. Luukku

Leikkikää leikkiä: "Joulupukki käskee!"

Leikki on samanlainen kuin Kapteeni käskee, mutta tietenkin kapteenin tilalla on nyt joulupukki!

santa claus and christmas tree

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2.12.

2. Luukku

Jouluherkut -leikki
(leikitään kuten hedelmäsalaatti -leikkiä)

Jakakaa luokka viiteen ryhmään. Ryhmät valitsevat itselleen nimeksi jonkun jouluherkun (esimerkiksi joulutorttu, pipari, kinkku tms.). Nimet kirjoitetaan taululle.

Yksi tuoli otetaan pois käytöstä. Siinä istunut aloittaa leikin huutamalla jonkun ryhmän nimen, esim. piparit. Kaikki piparit vaihtavat paikkaa (mutta ei viereisen kanssa). Huutaja yrittää myös istua johonkin. Ilman paikkaa jäänyt jää huutajaksi.

Huutaja voi huutaa myös "Jouluherkut!", jolloin kaikki nousevat ylös ja vaihtavat paikkaa.


tiistai 1. joulukuuta 2015

1.12.

1.luukku

Joulun odotus on hyvä aloittaa pienellä jumpalla! Lukekaa runoa ääneen ja miettikää minkä liikkeen missäkin kohdassa voisitte tehdä.

"Venytä, venytä,
jousta, jousta.
Kyykkyyn mene 
ja yritä nousta.
Heiluta peppua,
nosta jalkaa.
Tästä se hyvä joulu alkaa!"